Arki ja vapaa-aika

Tutustu oman seutusi harrastusmahdollisuuksiin

Elämä ei ole vain koulua ja työtä

Koulun ja työn lisäksi vuorokaudessa on monta tuntia aikaa vapaa-ajan viettoon.

Vapaa-aikaa kannattaa käyttää palautumiseen, virkistäytymiseen, sukulais- ja ystävyyssuhteiden hoitamiseen.

pelaaminen-harrastukset
harrastukset-lenkkeily

Onko liikunta sinun juttusi?

Liikunta, erityisesti jonkun kanssa yhdessä harrastettu, on yksi parhaista vapaa-ajanviettotavoista.

Savonlinnassa liikuntaa voi harrastaa ihan ilmaiseksi luonnossa ja kevyen liikenteen väylillä kävellen, pyöräillen tai vaikkapa järvellä soudellen.

Lisäksi useista taajamista löytyy ulkokuntoiluvälineitä omatoimiseen lihaskuntoharjoitteluun.

Eri yritykset tarjoavat ohjattua liikuntaa, samoin urheiluseurat ja erilaiset muut yhdistykset.

Musiikki, kuvataide ja muut harrastukset

Savonlinnassa on myös laaja musiikin ja kuvataiteen harrastusmahdollisuustarjonta.

Esimerkiksi Linnalan opisto on harrastajien unelma, sillä sieltä löytyy kursseja niin liikunnan, kuvataiteiden, musiikin kuin teatterinkin parista. Kurssihinnat ovat erittäin kohtuullisia. Linnalan kurssitarjonnan löydät täältä.

Savonlinnan Musiikki- ja tanssiopisto tarjoaa musiikin ja tanssin perusopetusta sekä kursseja.

maalaus-harrastukset-paletti
kolikot-raha-kustannukset

Mistä apua kustannuksiin?

Savonlinnassa on useita tahoja, jotka auttavat vähävaraisia perheitä ja henkilöitä harrastusten pariin.

Muun muassa HaTTu ry, Vuoden Iskät ry ja Olli Teijonmaan muistorahasto jakavat avustuksia lasten harrastustoimintaan.

Lisäksi eri yhdistykset ja yritykset antavat usein huojennuksia harrastusmaksuihin, jos asiakas kertoo avoimesti rahavaikeuksistaan.

Ohjaamon väki auttaa mielellään juuri sinua mieluisan harrastuksen löytymisessä

emma

Emma Juutilainen

OHJAAMOKOORDINAATTORI

emma.juutilainen@savonlinna.fi
044 417 4108

Tule käymään Ohjaamolla

Taitoteknologiatalo, Heikinpohjantie 33, Savonlinna

Laita viestiä!

Ohjaamo välittää viestisi oikealle henkilölle, joten laita viestiä vaikka et tiedä kenelle sen tulisi mennä

Yhteydenottolomake